• Facebook • Instagram • Youtube
Töissäni Food market Herkku Tapiolassa lanseerattiin ensimmäistä kertaa ikinä Beanit härkäpapusuikale. Verso Foodilla on aikaisemmin tunnetut tuotteet, kuten Härkis ja siitä muunnellut pihvit ja pyörykät. Näissä uusissa suikaleissa yhdistyy pehmeä rakenne, jonka saa helpommin paistettua rapeaksi sekä yhtenä ominaisuuksista se ei kuivu, kuten Härkis. Verso Foodilla on myös todettu, että tämä on parempi, kuin Härkis. Ihan senkin takia tätä todellakin kannattaa kokeilla. Meillä oli Herkkuun saatu erikoisennakkoerä, joka myytiin kolmena päivänä melkein loppuun. Tuotteet tulevat myyntiin muihin kauppoihin, ravintoloiden ja suurtalouskeittiöiden käyttöön tulevana syksynä eli elo-syyskuussa. Kesällä on silti mahdollisuus päästä maistamaan tätä herkkua, kun Verso Food kiertää erilaisilla festareilla ruokarekkansa kanssa.
”paista suikaleet kuumalla lämmöllä parin minuutin ajan ja ripottele salaatin joukkoon” – kokkaavaisi
Yksi varma festari on Ruisrock. Itse en Härkikseen ole aikaisemmin ihastunut, mutta tämä sai kyllä pisteet itseltäni ja ennenkaikkea sen monipuolisuuden ja rakenteen takia. Tein tästä herkusta reseptin jo tässä vaiheessa, sillä tuotteita löytyy vielä Food market Herkuista, myös Tampereelta ja Turusta! Tämä on todettu todella toimivaksi ja äärimmäisen helpoksi tehdä. Mukana on vegaanisesta majoneesista ja mustista-valkosipulinkysistä tehty kastike, joka sopii lisukkeeksi mainiosti. Tämä majoneesikastike löytyy myös ei vegaanisena TÄÄLTÄ. Itse en käyttänyt tätä tortillojen tai tacojen välissä, mutta voisin kuvitella, että se olisi aika kova juttu, joten kokeilkaa ihmeessä. -kokkaavaisi
¦ neljälle hengelle ¦30 minuuttia ¦ helppo ¦ vegaaninen, maidoton, kasvis, kananmunaton ¦
Ainekset:
3 pkt Beanit maustamaton härkäpapusuikale
1 kpl sipulinippu ( pun )
1 kpl sipulinippu ( val )
1 rkl sambal olekia ( chilitahna )
1 rkl siirappia
1 rkl karkeaa dijoninsinappia
1 dl teriyakikastiketta
1 puntti tuoretta minttua
1 puntti tuoretta oreganoa
1 puntti tuoretta timjamia
2 dl oliiviöljyä
Lisäksi: 1 prk Helmanns vegan mayoa ja 8 kpl mustia-valkosipulinkynsiä
Valmista näin:
- Aloita sekoittamalla vegaaninen ”majoneesi” ja mustat-valkosipulinkynnet keskenään. Muussaa hieman niitä ja sekoita kunnolla keskenään. Laita kylmään.
- Pilko renkaiksi sipulinippujen sipuliosat. Säästä varret myöhemmäksi.
- Aja blenderillä tai tehosekoittimella tuore timjami ja oliiviöljy tasaiseksi.
- Laita kuumalle pannulle leikatut sipulit, timjamiöljy ja härkäpapusuikaleet. Paista 2 minuutin ajan kuumalla lämmöllä ja sekoittele välillä.
- Lisää pannuun sambal oelek, karkea dijoninsinappi, siirappi ja teriyakikastike.
- Sekoittele ja vähennä hellan lämpöä puoleen. Hienonna tällä välin minttu ja oregano ja lisää ne ruoan joukkoon. Sekoita ja siirrä sivuun.
- Vinkki: voit asettaa uunin ennen ruoanvalmistusta 50 °c ja asettaa pannun sinne valmistuksen jälkeen. Ruoka pysyy lämpimänä, mutta rakennemuutoksia ei tule.
- Nauti härkäpapusuikalepannu vegaanisen black garlic mayon kanssa, joko tortillan välissä tai vaikka salaatin kaverina. Enjoy!
Kuvat & teksti by: kokkaavaisi ja perhe