Ravintola Manala – ruokamatka 70 luvun klassikoihin – Kokkaavan isin perheblogi

Heippa kaikille! Nimeni on Tia ja olen Kokkaavan isin perheblogin toinen osapuoli. Tänne blogin puolelle kirjoitan nyt ensimmäistä kertaa. Kävin tässä hetki sitten upeassa historiallisessa ravintolassa nimeltä Manala. Kerron siitä lisää ja mitä herkkuja siellä oikein tarjottiin.
Ostrobotnia eli Botta on klassikko, joka sijaitsee upealla paikalla Töölössä. Äärimmäisen historiallinen rakennus, joka on osa helsinkiläistä ravintolahistoriaa. Ostrobotnian talo valmistui vuonna 1912 ja siellä on pidetty ravintolatoimintaa alusta asti. Tanssiais -ja klubitoiminnalla on talossa jo vuosikymmenien perinteet. Oy Botta Ab on toiminut talossa vuodesta 1970. Vuosi 2017 oli Suomelle juhlavuosi, mutta se oli myös Bottalle, sillä rakennus täytti jo 105 vuotta ja on täten vanhempi, kuin itsenäinen Suomi.

”Botta täyttää tänä vuonna jo 108 vuotta”

Saimme kutsun legendaariseen ruokaravintolaan Manalaan, jossa juhlitaan tänä vuonna 50 vuotis-synttäreitä. Pyöreiden vuosien kunniaksi menut oli uusittu 70 -luvun ja 80 -luvun klassikkoruoilla. Teemu ei tällä kertaa päässyt paikan päälle herkuttelemaan, mutta minä pääsin ja tässä tulee mietteitäni Botta:sta ja Manalasta.
70 -luvun klassikkomenu sisälsi:

  • Katkarapucoctail
  • Maa-artisokkakeitto
  • Kirjolohimedaljonki ja herkkusienikastiketta, nappaperunaa
  • Wieninleike, ranskalaiset perunat ( kuvassa yllä )
  • Manalan mokkapalat
  • Maitokiisseli, vadelmahilloa ja keksimuruja

Tämä menu on voimassa 10.02 – 10.03.2020. Se on vapaavalintainen 3 -ruokalajin menu hinnalla 42,50 € .
80 -luvun klassikkomenu sisälsi:

  • Siikatartar, tillicréme, paahdettua leipää
  • Härkätartar, sinappidressing, keltuaista, piparjuurta
  • Paistetut silakat, pottuvoita
  • Tournedos Rossini a´ la Manala
  • Jääkarpalot, kuumaa kinuskia
  • Bottan uunijäätelö

Tämä menu on voimassa 11.03 – 08.04.2020. Se on vapaavalintainen 3 ruokalajin menu hinnalla, joko silakoilla ( 41,00 € ) tai Tournedoksella ( 54,00 € ).


Ruokaa saa koko listalta sunnuntaista – torstaihin aina kello 01 asti. Perjantai sekä lauantaina ruokaa saa, jopa 03 asti. Ruoka oli aivan taivaallisen hyvää. Pääruokana oli Wieninleike possusta, mutta koska minulla on suolistosairaus IBS en pystynyt possua syömään. Sen sijaan keittiömestarina toimiva Mikko Nyman sekä muu keittiön poppoo oli upeasti hoitanut tilanteen ja vaihtoehdoksi löytyi Beyond meat:sta tehty ”Wieninleike”. Olin positiivisesti yllättynyt ja sekin oli aivan uskomattoman hyvää. Annoksen mukana oli anjovista, josta en yleensä hirveästi välitä, mutta tässä se oli saatu siihen muotoon, että se maistui hyvälle ja sopi erinomaisesti kokonaisuuteen. Menu kokonaisuus oli erittäin onnistunut ja menisin uudestaan ihan koko perheen voimin syömään ja herkuttelemaan. Käykää siis tutustumassa osaan Helsingin ravintolamaailman historiasta. Se täytyy vielä mainita, että Bottan yhteydessä toimii erinomainen olutravintola Urho, josta löytyy yli 100 upeaa olutta. Sieltä löydät varmasti myös oman suosikkisi. Ihanaa, että luitte juttuni ja lopussa vielä ottamiani kuvia! Nähdään blogin parissa 🙂


•Kuvat & teksti by: kokkaavan isin perheblogi

cropped-img_20190410_142359_9391-7.jpg Facebook InstagramYoutube

2 Comments Lisää omasi

  1. Meri Saari sanoo:

    Se on Ostrobotnia, ei ostrobonia.

    Tykkää

    1. kokkaavaisi sanoo:

      Kiitos Meri, kun huomasit kirjoitusvirheeni. Sellaista sattuu, mutta korjaan sen pikinmiten.😊

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s