Barbeque-lammasrullat – Kokkaavan isin perheblogi

on

Hei kaikki ! Helpot ja äärimmäisen maukkaat rullat on täytetty ylikypsällä lampaalla, barbequekastikkeella sekä juustoilla. Kivat rullat saadaan helposti laittamalla täytteet kaulitun torttutaikinan päälle. Sitten rullataan ja leikataan sopivankokoisia kiekkoja. Ne paistetaan uunissa ja niistä tulee kypsennyksen jälkeen erittäin rapeita. Ylikypsälammas sopii barbeque kastikkeen kanssa erinomaisesti ja juusto tuo mehevyyttä kokonaisuuteen.

”torttutaikinaa voi käyttää tälläkin tavalla” – Teemu 

Meillä sattui olemaan joulun jäljiltä torttutaikinaa, joten tähän keväiseen aikaan en viitsinyt tehdä joulutorttuja. Keksinkin, että torttutaikinaa voi käyttää tälläkin tavalla, joka oli todella mainio. Näitä kannattaa kokeilla helppona suolaisen syötävänä.

¦ neljälle hengelle ¦30 – 60 minuuttia ¦ helppo ¦ kananmunaton, ei lisättyä sokeria, pähkinätön¦ lapsilta 5 / 5 ¦

Ainekset:

500 g voitaikinaa

2 rkl barbequekastiketta

200 g ylikypsäälammasta

100 g cheddarjuustoa

100 g fetajuustoa

1 rkl kuivattua minttua

1 rkl kuivattua timjamia

Valmista näin:

  1. Sulata voitaikina. Kauli se ohuemmaksi levyksi noin 30×40 cm. Levitä voitaikinalevylle barbequekastike.
  2. Pilko ylikypsälammas ja ripottele se kastikkeen päälle. Raasta cheddarjuusto ja murenna feta myös pohjan päälle. Ripottele päälle vielä timjami sekä minttu.
  3. Kääri levy rullalle ja leikkaa se 1 – 2 cm paksuisiksi paloiksi. Asettele kiekot pellille leivinpaperin päälle ja voitele ne kananmunalla tai vedellä. 
  4. Paista 225 asteessa 10 – 15 minuuttia uunin keskitasolla.

•Kuvat & teksti by: kokkaavan isin perheblogi

cropped-img_20190410_142359_9391-7.jpg Facebook InstagramYoutube

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s