Joulupiparimokkapalat – kokkaavaisi

Joulu lähestyy väistämättä ja siksi vähän erikoisempaa herkkua. Kokeilin Me naiset – lehden ohjeella piparimokkapaloja, jotka todella ovat tajunnanräjäyttäviä ja äärimmäisen herkullisia.

Sokeria ohjeeseen tuleekin jonkun verran, joka tuo itsessään jo aika makean olemuksen. Se ei silti haittaa. Näitä voi syödä, vaikkapa glögin tai kahvin kanssa pieninä suupaloina. Monet maistaneet ovatkin olleet innoissaan sekä ohjeesta, että vihdoinkin on jotain erilaista tarjottavaa pikkujouluihin.

”Mietin ihan tosissaan mitä ihmettä keksisin pikkujouluihin tarjottavaksi. Onneksi kerroit ohjeesta, sillä se pelasti tulevat pikkujouluni aivan totaalisesti. Ja vihdoinkin jotain erilaista tarjottavaa”.

Yksi huonopuoli näistä herkuista silti löytyy. Se ettet voi lopettaa niiden syömistä ollenkaan. Kun sen ensimmäisen palan pistää suuhun, niin huomaa, että koko pellillinen meni jo. Kannattaa siis olla varovainen tämän suhteen, koska piparimokkapalat ovat petollisen herkullisia.

¦ neljälle hengelle ¦ 30 minuuttia ¦ helppo ¦ pähkinätön ¦ lapsilta 5 / 5 ¦

Ainekset:

200 g voita

150 g tummaa suklaata

6 dl jauhoja

1 dl kaakaojauhetta

2 tl leivinjauhetta

2 tl piparkakkumaustetta

3 kpl kananmunia

4 dl sokeria

2 dl maitoa

100 g pakaste piparitaikinaa

Kuorrutus:

500 g tomusokeria

1 dl vahvaa kahvia

2 tl piparkakkumaustetta

Valmista näin:

  1. Kuumenna uuni 200 °c.
  2. Kuutioi voi ja rouhi suklaa. Sulata voi kattilassa, nosta se hellalta ja lisää suklaarouhe sekaan. Sekoita ja anna jäähtyä.
  3. Sekoita jauhot sekä piparkakkumauste keskenään. Riko munat toiseen kulhoon ja mittaa sokeri joukkoon. Vaahdota kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi käyttämällä sähkövatkainta.
  4. Sekoita jauhoseos, suklaa-voiseos, muna-sokeri vaahto sekä maito sekaisin. Tee se varovasti nuolijaa käyttäen, äläkä vatkaa.
  5. Leikkaa jäinen piparitaikina kuutioiksi. Levitä taikina leivinpaperin päälle nuolijalla avustaen. Ripottele piparikuutiot taikinan päälle ja paina niitä hieman sisään. Tasoita vielä nuolijalla, että pinnasta tulisi suht tasainen.
  6. Paista uunissa 20 – 25 minuuttia. Kun pohja on valmis, tikkuun ei jää enää raakaa taikinaa, vaan huomaat sen mehevistä murusista, kun pohja on valmis.
  7. Kun pohja jäähtyy, tee kuorrute. Keitä kahvi keittimellä tai espressokoneella.
  8. Kumoa tomusokeri kulhoon ja sekoita se piparkakkumausteen kanssa sekaisin.
  9. Kaada pikkuhiljaa kahvia sokerin joukkoon, niin että kuorrute jää hieman löysäksi. Se helpottaa sekoittamista. Levitä kuorrute pohjan päälle ja ripottele rikottuja piparkakkuja koristeeksi päälle.
  10. Nauti kahvin tai glögin kanssa.

cropped-img_20190410_142359_9391-5.jpg Kuvat & teksti by: kokkaavaisi ja perhe

 

5 Comments Lisää omasi

  1. Jaana sanoo:

    Hei

    Jos ei lasketa sitä kuinka nopeasti tämä muuten todennäköisesti katoaa suihin, niin mitä epäilisit kauanko tämä säilyy? Jos leipoo ennen joulua jo lauantaina / sunnuntaina, säilyykö hyvänä?

    Tykkää

    1. kokkaavaisi sanoo:

      Jos leivot lauantaina tai sunnuntaina, niin säilyy hyvin. Itselläni säilyi ainakin viikon jääkaapissa. 🙂

      Tykkää

      1. Jaana sanoo:

        Kiitos vastauksesta! Ehkä pitää ennen joulua tehdä vielä joku koe-erä 😀

        Tykkää

  2. Nora Tarvus sanoo:

    Nam! En ole koskaan kokeillut yhdistää mokkapaloja ja piparitaikinaa, mutta molemmat on niin hyviä, että tää on saletisti hyvää. Kuinka äklömakeita nämä oli?
    Nora / https://yummycado.com

    Tykkää

    1. kokkaavaisi sanoo:

      Hei tämä toimii tosi hyvin ja omasta mielestäni sokerin määrä voi hieman vähentää, jos tuntuu liian makealta 😊 kun maistat ensimmäisen kerran, niin siinä on vaarana ettet voi lopettaa sen syömistä 😄

      Tykkää

Jätä kommentti