Tasapainoinen tomaattikeitto – Kokkaavan isin perheblogi

Onko teillä lempikeittoja syksylle? Itse pidän kovasti kasviskeitoista, joissa satokauden kasviksia ja vihanneksia. Tomaattikeitto on helppo, maukas ja hyvin yksinkertainen, eikä juurikaan vaadi mitään kikkoja. Raaka-aineena tomaatti on muutenkin tosi monipuolinen ja siitä saa tehtyä, vaikka mitä. Itse olen tutustunut aikoinaan Sambal Oelek chilitahnaan ja käyttänyt sitä sen jälkeen varsinkin keitoissa. Aikoinaan en pitänyt sitten yhtään tulisesta ruoasta, mutta nykyisin tykkään tosi paljon. Niin se makuaisti kehittyy ajan myöten paremmaksi ja monipuolisemmaksi.

”Tomaatti .. mitä tekisit siitä?”

Jos alkaa googlesta etsimään ohjeita ja kirjoittaa sinne halusanaksi ”tomaatti”, niin ensimmäisenä sieltä tulee esiin tomaattikeitto reseptejä. Mikä sitten tekee tästä tomaattikeitosta paremman, kuin muut? Tottakai mielipiteitä on niin paljon, kuin on ihmisiäkin siksi niistä on vaikea alkaa kiistelemään. Itse pidän tätä reseptiä erinomaisena, koska se on helppo ja nopea toteuttaa ja maussa löytyy juuri oikea tasapaino, eikä se juurikaan revittele millään osa-alueella liikaa. Tämän voi tehdä kotona kuka tahansa, eikä siihen tarvita kokin papereita. Tämän voi tehdä lasten kanssa tai nopeana ravitsevana ruokana perheelle kiireen keskellä. Itse haluan muutenkin luoda reseptejä, jotka pohjautuvat tälle ajatukselle. Tässä vielä toinen resepti tomaattikeittoon, jonka loin talvireseptiksi.

”Mikä sitten tekee tästä keitosta paremman, kuin muut tomaattikeitot?”

Tomaattihan on koisokasvi ja alunperin lähtöisin Perusta ja Chilestä. Nimitystä ”tomaatti” käytetään koko kasvista sekä sen syötävästä, voimakkaanvärisestä ja useinmiten punaisesta hedelmästä, joka on oikeasti kasvitieteellisesti marja. Alunperin nimi ”tomaatti” on peräisin meksikolaisesta nathuatlin kielestä.

Nykyään tomaatti on maailman eniten viljelty vihannes. Huomattava osa tomaattisadosta käytetään ketsupin valmistukseen. Suomeen tomaatti tuli 1870-luvulla. Suomen tomaateistaan tunnetuin paikkakunta Närpiössä alettiin viljelemään tomaatteja jo 1916 luvulla.

Tomaattikeitto on syksyisen sään lämpöä tuova herkku.

¦ neljälle hengelle ¦30 minuuttia ¦ helppo ¦ gluteeniton, kasvis, laktoositon, pähkinätön ¦

Ainekset:

5-6 kpl tomaattia

2 kpl punasipulia

2 kpl valkosipulia

3 kpl porkkanaa

1 nippu tuoretta basilikaa

5 dl vettä

1 prk aurinkokuivattua tomaattia

2 rkl sambal oelek tahnaa

1 dl ketsuppia

2 rkl hunajaa

1 rkl oliiviöljyä

50 g voita

1 rkl suolaa

Viimeistelyyn: Turkkilaista jogurttia

Valmista näin:

  1. Kuori punasipuli -ja valkosipulinkynnet. Halutessasi myöskin porkkanat.
  2. Pilko kasvikset sopiviksi paloiksi. Heitä kattilaan voi ja öljy. Anna voivaahdon laskeutua ja lisää kasvikset joukkoon. Paistele hetken aikaa niihin väriä.
  3. Pilko tomaatit ja poista kannat. Ne eivät maistu hyvälle keitossa. Lisää tomaatit keittoon, sekoita ja anna niiden vähitellen sekoittua ja muussaantua joukkoon. Itse pidin kokoajan keskilämmöllä liettä. Lisää myös tuore basilika joukkoon hieman pilkottuna.
  4. Lisää vesi, ketsuppi, hunaja, sambal oelek, suola ja aurinkokuivatut tomaatit. Anna keiton kiehua liedellä 30 minuuttia. Keitto on valmis, kun kasvikset ovat pehmenneet.
  5. Poraa keitto sauva -tai tehosekoittimella tasaiseksi ja lisää turkkilainen jogurtti joukkoon pehmentämään makua ja rakennetta. Nauti tuoreen leivän kanssa.

Kuvat & teksti by: kokkaavaisi ja perhe

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s