Keveä tabbouleh quinoasta – kokkaavaisi

Itselleni hieman vieraampi raaka-aine eli quinoa on hyvä raaka-aine kaiken kaikkiaan ja siitä on moneksi. Esimerkiksi se sopii hyvin tabboulehin. Yleensä tabbouleh-salaattiin käytetään bulguria tai kuskusta mutta quinoa sopii ihan samalla tavalla, kuin edellä mainitut.

”Mahtavan keveä lisuke vaikkapa ihan vain salaattiin” – hyvää olo keveydestä

Jos haluat hyvän lisukkeen pääraaka-aineiden lisäksi niin tässä hyvä ja täysin vegaaninen lisuke, joka pitää myös mielen keveänä.

¦ neljälle hengelle ¦15 minuuttia ¦ helppo ¦ ei lisättyä sokeria, maidoton, vegaaninen, kananmunaton ¦ lapsilta 4 / 5 ¦

Ainekset:

1 kpl tomaatti

1 kpl paprika

50 g pala purjoa

1 rkl limenmehua

1/2 kpl fenkolia

1 rkl oliiviöljyä

1/2 tl suolaa

1/2 tl mustapippuria

100 g quinoaa

1 pnt tuoretta persiljaa 

Valmista näin:

  1. Laita vesi kiehumaan kattilaan. Huuhtele quinoa siivilässä kylmänveden alla.
  2. Kun vesi kiehuu, laita quinoa sekaan ja anna kiehua välillä sekoitellen noin 15 minuutin ajan.
  3. Leikkaa paprika tomaatti kuutioiksi sekä poista tomaatista kaikki liha sisältä pois.
  4. Leikkaa sen jälkeen purjo sekä fenkoli ohuiksi renkaiksi.
  5. Kun quinoa on kypsynyt, jäähdytä se ja laita astiaan.
  6. Hienonna tuore persilja ja lisää kaikki loput raaka-aineet sekaan ja sekoita keskenään. 
  7. Anna maustua hetki jääkaapissa ja nauti lisukkeena.

cropped-img_20190410_142359_9391-5.jpg  Kuvat & teksti by: kokkaavaisi ja perhe

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s